Cannonball-jengiläisiä epäiltynä kiristysjutussa - 800 euron velka paisui 10 000 euroon

Helsingin poliisi epäilee useita Cannonball-jengiläisiä kiristysjutussa. Poliisin mukaan uhri oli lainannut ystävältään rahaa, mutta velan perintä oli siirtynyt liivijengin jäsenelle ja 800 euron velka kohosi lopulta moninkertaiseksi.  

Poliisi epäilee, että uhria pahoinpideltiin kerhotilalla uudenvuodenpäivänä takahuoneessa ja velkasumma korotettiin tuolloin 10 000 euroon.  

-– Summan maksua oli pahoinpitelyn lisäksi tehostettu ilmoittamalla, että ellei uhri maksa, hänen korvansa leikataan irti ja häntä ammutaan polveen, kertoo tutkinnanjohtaja Jukka Larkio.  

Poliisin mukaan yksi jengiläinen pakotti myös miehen hankkimaan 23 000 euron arvoisen auton jengiläisen nimiin.  

Neljä epäiltyä on vangittuna. Nimikkeinä jutussa ovat muun muassa törkeä kiristys, törkeä huumausainerikos ja törkeä ampuma-aserikos. Epäillyt kiistävät rikokset.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.