Cannonball-kerhon jäseniä epäillään monista rikoksista

Poliisi on saanut valmiiksi huumerikostutkinnat, jotka kytkeytyvät Heinolan Cannonball-moottoripyöräjengiin.

Kaikkiaan seitsemää 22-31-vuotiasta henkilöä epäillään kannabiksen ammattimaisesta ja laajamittaisesta kasvatuksesta ja myynnistä viime vuoden aikana. Kaksi epäillyistä on naisia, viisi miehiä.

Kannabista kasvatettiin kesäkuusta joulukuuhun Heinolassa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa, jota käytettiin esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella ainoastaan kasvatukseen. Asikkalassa sijaitsevalle maatilalle oli rakenteilla toinen kasvatustila. Tutkinnan yhteydessä paljastui vielä Lahdessa kerrostaloasunnossa tapahtunut, jo päättynyt kasvatus.

Yksi epäilty asuu pääkaupunkiseudulla ja muut Lahdessa. Yksi lahtelaisista, 25-vuotias mies, on esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella CMC Heinolan jäsen, ja esitutkinnan yhteydessä poliisilla oli häneltä takavarikossa kerhon liivit. Häntä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta Heinolassa ja Asikkalassa.

Myös dopingaineita myyty

Toisen vyyhden tutkinta taas käynnistyi, kun kahden miehen epäiltiin käyneen kauppaa dopingaineista vuoden alussa huoltoasemalla Lahdessa.

Näistä miehistä otettiin toinen kiinni epäiltynä törkeään dopingrikokseen ja toinen kiinni epäiltynä dopingrikokseen.

Kiinniottojen ja muiden etsintöjen yhteydessä takavarikoitiin amfetamiinia, metamfetamiinia, huumausaineeksi luokiteltavia metadonitabletteja sekä eri dopingainevalmisteita sekä kasvuhormonia. Lisäksi takavarikoitiin Viagratabletteja.

Kaikki takavarikoidut dopingaineet riittäisivät yhdelle henkilölle väärinkäytettynä yli 100 vuodeksi.

Kaiken kaikkiaan neljää henkilöä epäillään huumausainerikoksesta, törkeästä dopingrikoksesta ja dopingrikoksesta. Näistä henkilöistä yksi on nainen ja kolme miehiä. Henkilöt ovat 22-50-vuotiaita. 

Yksi henkilö asuu pääkaupunkiseudulla, yksi Pirkanmaalla ja kaksi Heinolassa. Jutun 35-vuotias pääepäilty on esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella CMC Heinolan jäsen, ja esitutkinnan yhteydessä poliisilla oli häneltä takavarikossa kerhon liivit.

Cannonball mc:n kerhotiloihin tehtiin törkeiden huumausainerikosten perusteella etsintä. Siinä paljastui uusia rikoksia, joita on tutkittu nimikkeillä törkeä alkoholirikos, törkeä veropetos ja ampuma-aserikos.

Näiden juttujen esitutkinta on valmistumassa alustavan arvion mukaan tämän kuun aikana.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.