Destia-juttu: Toimitusjohtajan syytteet hylättiin

Helsingin hovioikeus on hylännyt Destian entistä toimitusjohtajaa Jukka Laaksovirtaa vastaan nostetut syytteet luottamusaseman väärinkäytöstä.

Syyttäjä vaati Laaksovirralle rangaistusta kuudesta erillisestä väärinkäytöksestä, jotka tapahtuivat vuosina 2008–2009. Laaksovirtaa syytettiin muun muassa miljoonaproomun hankkimisesta ja sen vuokraamisesta ystävälleen Markku Saarikankaalle.

Käräjäoikeus oli hylännyt hovioikeuden tavoin syytteet.

Markku Saarikangas tuomittiin käräjäoikeudessa törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Hovioikeus katsoi Saarikankaan syyllistyneen kuitenkin vain tavalliseen velallisen epärehellisyyteen.

Saarikangas määrättiin viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja korvaamaan eri asianomistajille aiheutuneita vahinkoja 26 000 euroa.

Käräjäoikeuden tuomio oli kahdeksan kuukautta ehdollista ja 62 000 euroa sakkoja.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.