Doping-jutun lisätutkinta venyy syksyyn

Keskusrikospoliisi käynnistää lisätutkinnan niin sanotussa doping-jutussa vasta syys-lokakuussa. KRP kuulee asiassa ensimmäiseksi maastohiihdon entistä päävalmentajaa Kari-Pekka Kyröä, ja tekee sen jälkeen päätökset muiden henkilöiden kuulemisesta.

Valtakunnansyyttäjänvirasto on pyytänyt lisätutkintaa muun muassa siitä, puhuivatko asianomistajat totta STT:n dopingoikeudenkäynnissä vuosituhannen vaihteessa. Oikeudenkäynnissä asianomistajat vaativat korvausta vääränä pitämänsä tiedon levittämisestä.

STT:n silloinen päätoimittaja ja toimittaja tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin julkisesta herjauksesta.

Asia oli tapetilla jo vuonna 2003, kun Hiihtoliiton entistä päävalmentajaa Antti Leppävuorta ja entistä lajipäällikköä Pekka Vähäsöyrinkiä epäiltiin törkeästä petoksesta.

Tuolloin valtakunnansyyttäjä teki kuitenkin Leppävuoren ja Vähäsöyringin osalta syyttämättäjättämispäätökset. Vantaan käräjäoikeus tuomitsi Kari-Pekka Kyrön tuolloin petoksen yrityksestä sakkoihin.

KRP:n mukaan lisätutkinnassa tullaan hakemaan lisäselvitystä siihen, ovatko vuonna 2003 tehdyt päätökset syyttämättä jättämisestä perustuneet puutteelliseen aineistoon.

KRP:n mukaan llisäselvitys voi antaa aiheen myös muiden tahojen menettelyn arviointiin uudelleen rikosoikeudellisesti.

Lisätutkinnasta vastaa KRP:n Jyväskylän yksikkö, joka teki myös aiemman esitutkinnan. Yksikön muiden tehtävien vuoksi tutkinman käynnistäminen venyy syksyyn.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.