Eduskunnan eläinsuojeluryhmä vaatii: Koirien myrkyttämiseen puututtava

Eduskunnan eläinsuojeluryhmä kertoo saaneensa koirien myrkytyksistä useita yhteydenottoja. Poliisi ei ole pystynyt tutkimaan kaikkia rikosilmoituksia resurssipulan vuoksi, ryhmä kertoo tiedotteessaan.

– Myrkytykseen liittyviä tapauksia on sattunut useilla paikkakunnilla. Esimerkiksi Tuusulassa koiria on joutunut sairaalahoitoon ja muutama kuollutkin myrkytyksen seurauksena, eduskunnan eläinsuojeluryhmä kuvaa ilmiön vakavuutta tiedotteessaan.

Tuusulasta löydetyt syötit sisältävät alustavien tietojen mukaan klooria ja lipeää.

– Teon tekee entistä vakavammaksi se, että myrkytettyjä syöttejä on löytynyt muun muassa lasten leikkipaikkojen ja koulujen läheltä, missä pienet lapset voivat joutua myrkylle alttiiksi.

Poliisin resurssit eivät riitä

Kansanedustajien mukaan koirien myrkyttämisestä on tehty useampi rikosilmoitus, mutta poliisin resurssit eivät ole riittäneet tapausten tutkimiseen.

– On olennaista, että myrkyttäjät saadaan viranomaisten toimesta vastuuseen teoistaan. Näin saataisiin selkeä viesti syyllisille, että heidän toimintansa on tuomittavaa.

Facebookista löytyy jopa koirien myrkyttämiseen kannustavia ryhmiä. Kansanedustajat vaativat ryhmiä suljettavaksi välittömästi.

Ryhmän mukaan poliisin resursseja pitäisi pyrkiä lisäämään nykyisestä myös eläinsuojelun nimissä. Lisäksi valmisteilla olevassa eläinsuojelulain kokonaisuudistuksessa eläinten hyvinvointi on asetettava selkeästi etusijalle, jotta eläimiin kohdistuvat väärinkäytökset saadaan vähenemään.

Eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja on Ritva Elomaa (ps). Muut jäsenet ovat Leena Meri (ps), Laura Huhtasaari (ps), Anne Louhelainen (ps), Susanna Huovinen (SDP), Jaana Pelkonen (kok) ja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.).

*Jutun ingressiä korjattu kello 17:07: Kansanedustajat vaativat poliiseille lisää resursseja, jotta koirien myrkytyksiin voitaisiin puuttua. Aiempi muotoilu oli, että kansanedustajat vaativat poliisia puuttumaan myrkytyksiin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.