Elinkautisvangin pakomatkasta kohistaan Kuusamossa – ei vieläkään havaintoja

Elinkautisvanki Pekka Luukkosen pakomatka jatkuu edelleen. Luukkonen karkasi Oulun vankilasta tiistaina.

Oulun poliisi ei ole saanut yhtään varteenotettavaa havaintoa Luukkosen nykyisestä olinpaikasta.

– Heti paon jälkeen hänet nähtiin Oulun seudulla, mutta nyt hän voi olla missä vain, sanoo rikoskomisario Seppo Leinonen.

Yleisön havainnot ovat Leinosen mukaan kuitenkin avainasemassa ex-anoppinsa murhasta tuomitun Luukkosen etsinnässä.

– Ongelma on se, että kyllä ihmismassaan pystyy sulautumaan. Luukkosessa ei ole mitään niin silmiinpistävää, että hän erottuisi joukosta. Eivätkä kaikki katso ihmisiä sillä silmällä, Leinonen sanoo.

Kuusamossa tehty varotoimia

Luukkonen on karannut vankilasta kaksi kertaa aiemminkin. Vuonna 2012 hän löytyi Varsinais-Suomesta ja vuonna 2011 kotiseudultaan Kuusamosta.

Kuusamossa onkin tehty varotoimia sen varalle, että Luukkosen pakomatka suuntautuisi sinne. Kuusamon kaupungintalon ovet on pidetty lukossa eilen ja tänään siltä varalta, että Luukkonen yrittäisi mennä sinne.

Kuusamossa kaikille tutun elinkautisvangin kolmas pakoreissu puhuttaa laajasti.

– Kyllä tästä yleisesti puhutaan, koska ihmiset täällä Kuusamossa aika lailla tuntevat toisensa. Itsekin olen kyydittänyt Luukkosta kouluun hänen ollessa alakoululainen, kuvaa paikallinen taksiyrittäjä Kari Matti Määttä.

Määtän mukaan suurin osa kuusamolaisista suhtautuu pakoon rauhallisesti, mutta Määttä arvelee, että Luukkosen lähipiiri on peloissaan.

– Se on totinen tosi, Määttä sanoo. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.