Epäillään murhan yrityksestä - ajoivat moottoripyöräilijän päälle tahallisesti

Poliisi on pidättänyt kolme henkilöä, joita epäillään heinäkuussa tapahtuneesta murhan yrityksestä.

Moottoripyöräilijän mukaan hänen päälleen ajettiin tahallisesti Vanhalla Porvoontiellä Sipoossa. Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti.

Tapahtumapaikalla oli havaittavissa kymmenien metrien laahausjäljet asfaltilla sekä tien pientareella. Välikohtaus tapahtui 26. heinäkuuta.

Poliisin suorittamien tutkimusten perusteella poliisi on pidättänyt vantaalaisen 46-vuotiaan miehen, nurmijärveläisen 42-vuotiaan naisen sekä vantaalaisen 38-vuotiaan naisen epäiltynä murhan yrityksestä.

Sekä asianomistaja, että epäillyt tuntevat ennestään toisena. Tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärisen mukaan teon taustalla ovat uhrin ja epäiltyjen väliset ristiriitaiset suhteet, kuten riita- ja raha-asiat.

Tutkinnassa on myös selvinnyt, että yliajo tehtiin tummalla Volkswagen Passatilla.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.