Erikoinen tapahtumasarja – mies peruutti kaverinsa päälle

Joensuulainen mies peruutti eilen illalla kaverinsa päälle. Tapahtumat saivat alkunsa, kun mies laski kavereitaan pois auton kyydistä puoli kymmenen aikaan.

Liikkeelle lähdettyään kuljettaja huomasi, että autoon oli jäänyt kavereiden tavaroita. Hän päätti peruuttaa takaisin noin sadan metrin päähän.

Peruuttaessaan miehen jalka lipesi kaasupolkimen takaosaan kaasun mennessä pohjaan. Mies yritti pitää auton suorassa, mutta auto lähti kaartamaan vasemmalle jalkakäytävälle ja törmäsi kaveriinsa.

Miehen kaveri loukkaantui onnettomuudessa.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.