Espanjan poliisilta vietiin sata kiloa huumeita, tilalle talkkia

Sevillan poliisilla Espanjassa on ollut hieman seliteltävää sen jälkeen, kun varkaat veivät poliisin varastosta yli sata kiloa huumeita. Aivan tyhjin käsin poliisia ei jätetty, vaan varkaat olivat korvanneet huumeet talkilla.

Kadonneiden huumeiden hinta katukaupassa on noin viisi miljoonaa euroa, Espanjan poliisiviranomaiset arvioivat.

Todisteet osoittavat varkaiden tunteneen paikat, eikä itse poliisejakaan ole rajattu pois epäiltyjen listalta. Ovessa ei ollut murtojälkiä, eli varkaat ovat joko käyttäneet avainta tai siitä teetettyä kopiota varastoon päästäkseen.

Varkaus kävi ilmi, kun huumeita tutkittiin viimeistä kertaa tarkemmin ennen tuhoamista. Yllätys oli suuri, kun valkoinen jauhe olikin vaihtunut talkiksi.

(MTV3-STT-AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.