Espoon räjähdysturmasta vangittu vapautettu

Heinäkuun alussa Espoon Matinkylässä tapahtuneen räjähdysonnettomuuden vuoksi vangittu 37-vuotias mies on vapautettu.

Tutkinnanjohtaja Minna Immonen Länsi-Uudenmaan poliisista kertoo MTV3 Uutisille poliisin saaneen tutkinnan siihen vaiheeseen, ettei vangitsemiselle ole enää tarvetta.

– Niin sanottua sotkemisvaaraa esitutkinnan osalta ei enää ole, Immonen sanoo.

Tutkinta ei kuitenkaan ole vielä valmistunut kokonaan, sillä vangittuna olleen miehen lisäksi epäiltyjä on kymmenkunta, eikä onnettomuudelle voi osoittaa yhtä ainutta syytä.

Poliisi on pyytänyt muun muassa Geologian tutkimuskeskukselta ja armeijalta asiantuntija-apua kallioperään ja räjähteisiin liittyvissä asioissa. Myös Onnettomuustutkintalautakunta selvittää asiaa.

Vapautettu edelleen epäilty

Nyt vapautettua miestä epäillään muun muassa törkeästä yleisvaaran aiheuttamisesta ja räjähderikoksesta. Tapauksen tiimoilta poliisi epäilee miestä myös 12 muusta rikoksesta. Joukossa on muun muassa talousrikoksia.

Poliisi on informoinut aktiivisesti myös lupaviranomaista, joka myöntää panostajan pätevyyteen oikeuttavia lupia. Pirkanmaan aluehallintoviraston mukaan miehen luvan uudelleenkäsittelyssä harkitaankin todennäköisesti hyvin tarkkaan, voidaanko lupaa enää myöntää. Aiemmin lupaviranomainen kertoi MTV3 Uutisille, että kyse on myös elinkeinosta ja ammatista, minkä vuoksi lupaa ei oltu otettu aiemmin pois. Mies on tuomittu jo aiemmin räjähderikoksesta.

Peab Oy:n rakennustyömaalla sattuneessa räjähdyksessä loukkaantui seitsemän ihmistä. Räjähdyksen yhteydessä kivenmurikoita lensi muun muassa yli 200 metrin päähän Ison Omenan kauppakeskukseen ja lähitalojen ikkunoihin.

Tutkinta lähtee poliisilta sen valmistuttua normaalikäytännön mukaan syyttäjälle, jonka pitäisi saada asiakokonaisuus valmiiksi joulukuussa.

Asianomaiset saavat korvaukset vakuutusyhtiöiltä, jotka puolestaan suurella todennäköisyydellä penäävät korvauksia vastuussa olevilta tahoilta oikeusteitse. Epäiltynä ovat kaikki urakointiketjuun osallistuneet.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.