Forssan surmapaikan läheltä löydetty aiemminkin kuollut nuori nainen

Forssasta eilisaamuna surmattuna löytynyt nuori nainen nähtiin ennen surmaansa yöllä Forssan keskustassa.

– Viimeiset havainnot varmuudella ovat silloin yöltä kolmen aikaan Forssan keskustasta ravintola Koskenniskasta. Sieltä hän on lähtenyt, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Ilkka Iivari, Kanta-Hämeen poliisilaitokselta.

Poliisi selvittää edelleen, oliko nainen tuolloin liikkeellä yksin vai seurassa sekä tarkistaa muitakin vinkkejä.

18-vuotias nainen löytyi surmattuna Koijoesta eilisaamuna. Tutkinnanjohtajan mukaan surmapaikan seudulta on löytynyt aiemminkin nuori nainen kuolleena.

– 26 vuotta sitten Sari Liinaharja. Hän katosi ja löytyi tältä seudulta kuolleena. Sehän on selvittämätön juttu vielä, mutta ei me tähän olla sitä vielä yhdistetty mitenkään.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.