Galleristi joutui kiristyksen uhriksi - varautui kuolemaansa

Helsingin hovioikeus on tuominnut helsinkiläistä galleristia kiristäneet miehet vankilaan.

Tuomion mukaan galleristilta kiristettiin vuoden aikana 42 taulua ja noin 60 000 euroa rahaa. Galleristi oli ottanut henkeen ja terveyteen kohdistuneet uhkaukset vakavasti. Hän esimerkiksi laati poliisia varten muistion siltä varalta, että hänet löydetään kuolleena. Mies ei pitkään aikaan uskaltanut ottaa yhteyttä viranomaisiin muun muassa siksi, että toinen kiristäjistä kertoi saavansa tiedot suoraan poliisin rekistereistä.

Toni Kristian Vitikainen, 41, tuomittiin muun muassa törkeästä kiristyksestä kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen. Petri Aarne Oskari Latvalan, 29, tuomioksi tuli kaksi vuotta ja kaksi kuukautta ehdotonta.

Molempien tuomiot kiristyivät hovioikeudessa.

Lisäksi kaksikko joutuu maksamaan korvauksia muun muassa kärsimyksestä ja kadonneista tauluista yhteensä noin 140 000 euroa.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.