Häirikköä polveen ampuneen poliisin syyte nurin Kuopiossa

Poliisimies ei syyllistynyt rikokseen, kun hän ampui polveen uhkaavasti käyttäytynyttä miestä Kuopiossa viime elokuussa. Kuopion käräjäoikeus hylkäsi eilen poliisia vastaan ajetun syytteen pahoinpitelystä ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Ampuminen tapahtui, kun poliisit olivat rauhoittamassa 29-vuotiasta miestä. Tämä oli riehunut kotonaan ja muun muassa lyönyt äitiään harjanvarrella.

Pihalla mies uhkasi poliiseja veitsellä ja rautalapiolla. Hän ei totellut käskytystä ja onnistui väistämään kaasusumuttimen suihkun. Tämän jälkeen 39-vuotias vanhempi konstaapeli ampui häntä polvilumpioon. Aseena oli kertatulta ampuva pistoolikarbiini.

Syyttäjän mielestä poliisin voimankäyttö oli liiallista. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että riehuja piti pysäyttää, kun muut keinot eivät olleet tehonneet. Tilannetta ei voinut päästää siihen, että mies olisi aseistautuneena päässyt uudelleen vanhempiensa asuntoon tai pakenemaan pihalta. Ampuma-ase oli ainoa käytettävissä oleva voimakeino.

Riehuja itse tuomittiin kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen muun muassa laittomasta uhkauksesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.