Hangon motoristijuhlan ammuskelu edelleen hämärän peitossa

Hangon motoristifestivaaleilla ammuskeluun johtaneet tapahtumat ovat edelleen arvoitus.

Raaseporin poliisi on vapauttanut kolme moottoripyöräjengiin kuuluvaa ruotsalaismiestä, jotka olivat pidätettyinä Hangon motoristifestivaaleilla tapahtuneeseen ammuskeluun liittyen. Poliisi ei saanut riittävää näyttöä miesten osallisuudesta ammuskeluun.

Hankolaismiestä ammuttiin keski- ja alavartaloon sunnuntain vastaisena yönä Wild Viking Bike Festival -tapahtuman jatkoilla Hangon viikinkikylässä. Haavoittunut ei ole jengiläinen.

Poliisi pidätti ammuskelun jälkeen kolme ruotsalaista moottoripyöräjengiläistä paikalla olleiden ihmisten vihjeiden perusteella. Kun poliisi saapui alueelle, epäillyt miehet olivat jo nukkumassa alueen motellissa.

Pidätetyt ovat kiistäneet osallisuutensa. Myöskään ampuma-asetta ei ollut tähäni iltapäivään mennessä löydetty.

Komisario Mats Lagerstamin mukaan ammuskeluun johtaneet tapahtumat ovat toistaiseksi hämärän peitossa, eikä miesten osallisuudesta ammuskeluun ole saatu kunnon näyttöä. Paikalla oli tapahtuma-aikaan noin 600 ihmistä. Poliisi kirjasi alueella olleiden yhteystiedot ja yrittää nyt selvittää tapahtumien kulkua.

Lagerstamin mukaan ammuskelussa haavoittunut hankolaismies ei ole osannut kertoa, kuka häntä ampui ja miksi.

- Uhri on kertonut kävelleensä alueella, ja yhtäkkiä kuului pam pam. Sitten hän huomasi, että kropassa on kaksi reikää.

Haavoittunut kuljetettiin Töölön sairaalaan Helsinkiin. Poliisin mukaan hänellä ei ole hengenvaaraa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.