Hasiksen tynnyrisalakuljettajille kovat tuomiot

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut viisi henkilöä pitkiin vankeusrangaistuksiin törkeistä huumausainerikoksista.

Viisikko salakuljetti suuren määrän hasista Suomeen ja välitti sitä eteenpäin. Hasis tuotiin Suomeen tynnyreissä Alankomaista.

Tony Henrik Svanström tuomittiin 13 vuoden vankeuteen muun muassa kahden suuren hasiserän järjestämisestä Suomeen. Ensimmäinen erä käsitti 130 kiloa hasista ja toinen erä 140 kiloa hasista.

Raine Bruno Sievälä sai viisikosta toiseksi pisimmän tuomion. Käräjäoikeus tuomitsi hänet 12 vuoden ja 2 kuukauden vankeuteen.

Pasi Kalervo Nikko sai 9 vuoden ja 4 kuukauden, Peter-Mikael WilliamFagerholm 8 vuoden ja 10 kuukauden ja Petri Tapio Väänänen 8 vuoden ja 3 kuukauden vankeustuomion.

Syyttäjä oli vaatinut kolmelle päätekijälle 13 vuoden vankeusrangaistusta ja kahdelle muulle 8-10 vuoden vankeusrangaistuksia. Näin ollen kaikki syyttäjän vaatimukset eivät menneet läpi käräjäoikeudessa.

Tuomiosta on mahdollista valittaa hovioikeuteen.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.