Myyjien oltava varuillaan Helsingissä - rahanvaihtohuijareita liikkeellä

Helsingissä on yritetty tehdä useita rahanvaihtohuijauksia pienissä liikkeissä noin viikon aikana. Osa huijauksista on myös onnistunut.

Poliisin mukaan perjantaina ulkomaalainen, murtaen englantia puhunut pariskunta onnistui huijaamaan 50 euroa Tehtaankadulla sijaitsevassa liikkeessä. Epäillyillä oli tumma tukka ja he olivat pukeutuneet siististi.

Pariskunta oli ostanut virvoitusjuomapullon sadalla eurolla ja maksun jälkeen perunut kaupan. Hässäkässä he onnistuivat varastamaan myyjältä 50 euron setelin.

Samaa tekotapaa yritettiin useissa keskustan liikkeissä lauantaina onnistumatta. Kaksikon mukana on saattanut olla mukana kolmaskin henkilö.

Keskiviikkoiltana sama huijausyritys toistettiin keskustassa sijaitsevassa tavaratalossa ja pienemmässä liikkeessä. Tavaratalossa huijaus onnistui. Keskiviikon huijauksista poliisi epäilee kahta naista.

Tapahtumia tutkitaan varkauksina.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.