Helsingin poliisi lopetti Aarnion palkanmaksun

Helsingin poliisilaitos on lopettanut palkanmaksun Jari Aarniolle. Aarniolle maksettiin puolikasta huumepoliisin päällikön palkkaa siitä saakka, kun hänet vangittiin marraskuussa 2013.

Käräjäoikeus tuomitsi Aarnion tänään ehdottomaan vankeuteen muun muassa lahjuksen ottamisesta ja törkeistä virkarikoksista. Aarnio tuomittiin myös viraltapantavaksi.

Helsingin poliisikomentajan Lasse Aapion mukaan palkanmaksu päättyy tänään, koska Aarnio tuomittiin.

– Varsinainen viraltapanomenettely tapahtuu sitten, kun tuomio saa lainvoiman, Aapio sanoo.

Käräjäoikeus katsoi, että Aarnio toimi kaksoisroolissa, kun Helsingin poliisi hankki seurantalaitteita Trevoc-yhtiöltä. Oikeuden mukaan Aarnio osallistui esteellisenä hankintojen valmisteluun Helsingin poliisilaitoksella samaan aikaan kun hänellä oli asema Trevocissa.

Tuomioistuimen mukaan Aarnion toiminta oli suunnitelmallista ja pitkäkestoista.

Helsingin poliisi vaati jutussa vahingonkorvauksia Aarniolta sekä muutamalta muulta vastaajalta noin 176 000 euroa. Oikeus kuitenkin hylkäsi syytteet törkeästä petoksesta ja vahingonkorvausvaatimukset.

Aapion mukaan Helsingin poliisilaitos ei ole vielä päättänyt, valittaako se oikeuden ratkaisusta.

– Asianomistajia on muitakin. Käydään vähän heidänkin kanssa läpi, mitkä ovat johtopäätökset. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.