Helsingin poliisi paljasti thaimaalaisten paritusliigan

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö on paljastanut thaimaalaisen paritusliigan. Törkeästä parituksesta ja laittoman maahantulon järjestämisestä epäillyistä neljästä 1960-luvulla syntyneestä naisesta kolme on vangittuina ja yksi matkustuskiellossa.

– Epäillyt toivat väärin lupauksin naisia Thaimaasta Suomeen, kertoo rikosylikomisario Kari Tolvanen väkivaltarikosyksiköstä.

Toistakymmentä uhria joutuivat työskentelemään prostituoituina thaihieromalaitoksissa. Rikospaikoista seitsemän sijaitsee Helsingin Kalliossa ja kolme maakunnissa. Poliisin tutkimat rikokset ovat tapahtuneet tänä vuonna.

Uhreista osa on palannut vapaaehtoisesti Thaimaahan ja osan poliisi poistanee Suomesta väkisin.

Tolvanen sanoo, että kyse on Helsingin mittakaavassa pienehköstä rikoskokonaisuudesta.

– Valitettavasti nämä ovat aika tavallisia tapauksia. Voimme puuttua vain vahingollisimpiin, Tolvanen sanoo.

Paraikaa väkivaltarikosyksikkö tutkii muun muassa nigerialaisten tekemäksi epäiltyä törkeää paritusta, jossa epäillään hyvin laajaa törkeää paritusta. Esitutkinta valmistuu Tolvasen mukaan helmi-maaliskuussa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.