Helsingissä useita pahoinpitelyitä

Helsingissä on tapahtunut viime yönä useita pahoinpitelyitä, kertoo poliisi.

Keskustassa Asema-aukiolla poliisipartio havaitsi aamuneljän aikoihin McDonaldsin edustalla tappelun.

Todistajien mukaan mies oli lyönyt ensin yhtä miestä päähän nyrkillä ja myöhemmin pukannut päällään toista miestä kasvoihin. Pahoinpitelystä epäilty mies ei ollut sanonut ennen lyöntiä sanaakaan. 

Poliisin paikalle tullessa epäilty käyttäytyi edelleen aggressiivisesti ja ilmoitti tappavansa poliisin ja sen jälkeen toisen asianomistajista. 

23-vuotias mies toimitettiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Asiaa tutkitaan pahoinpitelyinä. 

Fredrikinkadulla poliisipartio näki miehen tönäisevän toisen miehen päin Bar Bäkkärin ikkunaa ja lyövän tätä useaan kertaan nyrkillä kasvoihin. Partion mennessä keskeyttämään pahoinpitelyä, epäilty lähti karkuun. Mies otettiin kiinni Runeberginkadulta.

Partion palatessa tapahtumapaikalle kävi ilmi, että epäilty olisi pahoinpidellyt myös toista miestä repimällä hänen korvakorunsa irti korvasta, jolloin hänen korvalehtensä oli haljennut. 

Epäilty 27-vuotias mies toimitettiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. 

Ravintola Le Bonkissa poliisipartio havaitsi yöllä aggressiivisen nuoren miehen, joka ryhtyi yhtäkkiä lyömään nyrkein toista miestä. Epäilty ei rauhoittunut, vaikka poliisi sanallisesti ja fyysisesti yritti lopettaa pahoinpitelyn.

Poliisipartio joutui voimakeinoja käyttäen kaatamaan epäillyn maahan ja laittamaan tälle käsiraudat. Kun epäiltyä vietiin poliisiautoon, hän yritti potkaista useita kertoja poliisia siinä kuitenkaan onnistumatta.

Epäilty 19-vuotias mies tuotiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Asiaa tutkitaan pahoinpitelyinä.

Malmilla ravintola Crazy Horsen edessä tuntematon mies oli yhtäkkiä lyönyt toista miestä suuhun nyrkillä. Asianomistaja kaatui lyönnin voimasta maahan ja löi päänsä asfalttiin.

Toistaiseksi tuntematon epäilty toimitettiin poliisin tiloihin kiinniotettuna. Epäilty ei halunnut kertoa poliisille henkilöllisyyttään. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.