Henkilöauto pyöri rajusti ulos tieltä Taivalkoskella

Taivalkoskelta liikkeelle lähtenyt henkilöauto suistui rajusti tieltä lauantain vastaisena yönä keskiyön aikaan.

Suistumiskohta oli valtatie 20:llä noin 10 kilometriä Taivalkoskelta Pudasjärven suuntaan sijaitsevassa mutkassa.

Poliisin mukaan autossa oli kolme 70-luvulla syntynyttä taivalkoskelaista henkilöä, jotka sinkoutuivat ulos, kun auto pyöri rajusti ympäri.

Poliisi tiedottaa, että kaikki kyydissä olleet loukkaantuivat ja heidät toimitettiin kolmella ambulanssilla Ouluun saamaan hoitoa. Paikalle hälytettiin myös pelastushelikopteri Sepe. Helikopterin lääkäri konsultoi ilmasta käsin sairaankuljetusmiehistöjä potilaiden kuljetuksen aikana.

Poliisi epäilee alustavasti ainakin liian suurta ajonopeutta onnettomuushetkellä ja todennäköisesti turvavyöt olivat onnettomuuden uhreilla kiinnittämättä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.