Henkirikoksesta epäilty hirttäytyi sellissään

Joutsenon Korvenkylässä tapahtuneesta avovaimonsa surmasta epäilty mies löydettiin tänä aamuna kuolleena pidätyssellistään Lappeenrannassa.Viime viikolla vangittu 52-vuotias mies oli hirttänyt itsensä.

- Löytö tehtiin kello 8.05 Lappeenrannan poliisilaitoksen tiloista, rikosylikomisario Matti Pätäri Kouvolan poliisista kertoo.

Kouvolan poliisi ei epäile rikosta. Asiaa tutkitaan kuolemansyyn tutkintana, jossa pyydetään lausunto lääkäriltä ja kuolinpaikan poliisilaitokselta.

- Kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiakirjat ovat salassa pidettäviä, Pätäri muistuttaa.

Hirttäytyneen 52-vuotiaan epäiltiin surmanneen 57-vuotiaan naisen 13. huhtikuuta.

Poliisin mukaan mies oli ampunut avovaimonsa kerrostaloasunnossa Joutsenon Korvenkylässä. Surman jälkeen mies kuljetti ruumiin henkilöautollaan Ruokolahdelle lähelle Puumalan rajaa, jossa hän kätki ruumiin maastoon.

Mies on otettiin kiinni viime viikon keskiviikkona Puumalassa ja hän selvitti tapahtumia poliisille. Ruumis löytyi seuraavana päivänä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.