Hovi lievensi hoitajan seksirikostuomiota - peruste outo

Helsingin hovioikeus alensi hoiva-alan työntekijän seksuaalirikostuomiota sillä perusteella, että potkut saaneen miehen on jatkossa vaikea työllistyä alalle.

Espoon käräjäoikeus oli langettanut miehelle seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä yhden vuoden ehdollista vankeutta, jonka hovioikeus pudotti kahdeksaan kuukauteen.

Teko tapahtui vuonna 2011. Noin viisikymppisellä uhrilla oli ollut lokakuisena yönä kipuja ja henkisesti paha olla. Hän oli saanut apua käyttämänsä hoiva-alan yrityksen hälytyskeskuksesta, jossa 57-vuotias mies oli töissä. Yhteydenpito jatkui ja muutama päivä myöhemmin miehen tekstiviestit kääntyivät seksiin.

Mies oli kysynyt muun muassa masturboinnista ja kirjoittanut voivansa auttaa seksissä. Viesteissä 57-vuotias ehdotti hieromasauvan käyttöä, nettikameraa, puhelinseksiä ja myös tapaamista.

Käräjäoikeuden päätöksessä todetaan miehen kertoneen viesteissään, että hän tyydyttää kahta muuta naista noin kerran kuukaudessa.

"Vain pientä flirttiä"

Mies puolestaan kertoi oikeudessa halunneensa viesteillään vain piristää naista. Hänen mielestään pienessä flirtissä ei ollut mitään pahaa.

Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että mies oli halunnut päästä tapaamaan naista, joka oli erityisen riippuvainen hoiva-alan yrityksen avusta. Käräjäoikeus piti tekoa erityisen moitittavana, koska mies käytti hyväkseen asemaansa hoivapalveluyrityksessä ja pyrki sukupuoliyhteyteen hoiva- ja turvapalveluista riippuvaisen huonokuntoisen, puolustuskyvyttömän asiakkaan kanssa.

Käräjäoikeus langetti teosta vuoden ehdollista vankeutta ja 2100 euroa oheissakkoa sekä määräsi maksamaan 1000 euroa kärsimyskorvausta. 70 päiväsakon oheissakkoon käräjäoikeus päätyi, kun se piti pelkkää ehdollista riittämättömänä rangaistuksena.

Mies menetti työpaikkansa käräjäoikeuden päätöksen jälkeen.

Juttu hovioikeuteen

57-vuotias valitti tuomiosta Helsingin hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä. Hovioikeus katsoi kuitenkin tapahtumien edenneen käräjäoikeuden kuvaamalla tavalla. Mies oli lähettänyt tekstiviestit ja riippuvuussuhde oli olemassa.

Hovi totesi myös, että 57-vuotias oli yrittänyt taivuttaa naista seksuaaliseen tekoon lähettämässä tekstiviestejä tyyliin: ”En halua sinua pelkän s takia, mutta se on osa kokonaisuutta”.

Hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen seksuaalisen hyväksikäytön yritykseen.

Rangaistuksen kohtuullistaminen

Rangaistuksesta hovioikeus oli kuitenkin eri mieltä. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan tuomita vähintään sakko ja enintään neljä vuotta vankeutta.

Päätöksessään hovioikeus viittaa siihen, että rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon tekijälle tuomiosta aiheutunut muu seuraus. Tässä tapauksessa seksuaalirikokseen syyllistynyt mies oli menettänyt työpaikkansa.

- [57-vuotias] on rikoksen johdosta menettänyt työpaikkansa. Rikoksen laatu huomioon ottaen hänellä voi olla vaikeuksia löytää uutta työpaikkaa hoitoalalta. Sen vuoksi ja huomioon ottaen, että [57-vuotiaan] syyksi on luettu rikoksen yritys, jolloin noudatetaan lievennettyä rangaistusasteikkoa, hovioikeus pitää kahdeksan kuukauden ehdollista vankeutta ilman oheissakkoa oikeudenmukaisena rangaistuksena, hovioikeus lausui.

Asianomistajalle maksettavaa tuhannen euron korvausta hovioikeus piti oikeana.

Päätöksen tekivät hovioikeudenneuvokset Marjatta Möller, Åsa Nordlund ja Ari Kyllönen.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.