Hovioikeus antaa ratkaisunsa Jippiin uusintakäsittelyyn

Helsingin hovioikeus antaa huomenna jo toista kertaa ratkaisunsa nettiyhtiö Jippiin jutussa.

Syytteessä on joukko entisiä Jippii-johtajia. Vastaajia on kaikkiaan 13.

Hovioikeus tuomitsi johtoa pörssirikoksista keväällä 2009, mutta myöhemmin korkein oikeus (KKO) poisti tuomiot jääviysepäilyjen takia. KKO:n mukaan hovioikeuden kokoonpanoon kuulunut hovioikeudenneuvos oli esteellinen käsittelemään Jippii-juttua. Se määräsi, että jutun hovioikeusvaihe pitää järjestää uudelleen. Tämä järjestettiin syksyllä.

Jippii-johdon tekemisiä on selvitelty yli kymmenen vuotta. Ensin asiaan tarttui Rahoitustarkastus (nyk. Finanssivalvonta) ja sitten poliisi. Vuonna 2007 asiaa pui käräjäoikeus, joka hylkäsi syytteet. Paria vuotta myöhemmin hovioikeus antoi tuomioita jutussa.

Näiden vuosien aikana Jippii on ehtinyt muuttua Saunalahdeksi, joka on puolestaan nykyään osa Elisaa.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.