Hovioikeus antoi toisen vankeustuomion laukkusurmasta

Jyväskylän niin kutsutusta laukkusurmasta on annettu hovioikeudessa uusi tuomio.

Tekohetkellä 19-vuotias mies sai neljä vuotta vankeutta törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Hovioikeus katsoi, että hän oli päätekijän rikoskumppani surmatyössä. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteet häntä vastaan.

Vaasan hovioikeus määräsi, että Jaakko Nurmenniemi määrätään heti vangittavaksi. Mies oli uhrin sukulainen.

Päätekijä Mikko Eschnerin saama 11 ja puolen vuoden tuomio taposta ei muuttunut.

Hovioikeus ei muuttanut myöskään kolmen muun vastaajan ehdollisia tuomioita muun muassa kuolemantuottamuksesta ja pelastustoimien laiminlyönnistä.

Rikoksen 25-vuotiaalle uhrille annettiin viime vuoden tammikuussa tappava annos huumetta. Hänen ruumiinsa kuljetettiin kaupungin laitamille urheilukassissa, josta ohikulkija löysi sen.

Rikoksen motiivina oli, että naista pidettiin huumepiireissä ilmiantajana.

Hovioikeuden mukaan päätekijä oli valmistellut myrkyttämistä etukäteen. Eschnerin on istuttava tuomionsa kokonaan.

(MTV3–STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.