Hovioikeus kovensi Pohjois-Suomen amfetamiinivälittäjien tuomioita

Rovaniemen hovioikeus on koventanut amfetamiinia Pohjois-Suomeen levittäneiden tuomioita tuntuvasti.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi viime kesänä kaksi miestä ja kaksi naista erimittaisiin vankeusrangaistuksiin törkeistä huumausainerikoksista.

Kolmen osalta tuomiosta valitettiin hovioikeuteen, missä kaikkien vankeusrangaistukset pitenivät kahdella vuodella. Lisäksi korvaussummat nousivat yhteensä 24 000 eurolla.

Tuomitut olivat levittäneet Etelä-Suomesta tuotua huumetta muun muassa Oulun seudulla ja Rovaniemellä. Rikokset tapahtuivat pääosin vuoden 2009 loppupuolella.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.