HS ja AL: Isometsää voi uhata vankeustuomio

Entistä hiihtäjää Jari Isometsää uhkaa vankeustuomio, jos hän on valehdellut oikeudessa. Asiasta kirjoittavat Helsingin Sanomat ja Aamulehti.

Lääkäri Pekka Koponen sanoi eilen Nelosen uutisille, että hän hankki Isometsälle epoa vuosina 1998-2000. Lääkärin mukaan Isometsä siis valehteli oikeudelle, kun hän tiistaina sanoi valan vannoneena todistajana, ettei sekaantunut kiellettyihin aineisiin hiihtäjäurallaan.

Jos Koposen väitteet pitävät paikkansa, Isometsä on syyllistynyt perättömään lausumaan, Helsingin Sanomien ja Aamulehden haastattelemat oikeusoppineet kertovat.

Perättömästä lausumasta voidaan tuomita vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi. Helsingin Sanomien haastatteleman rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvasen mukaan tuomioistuimelle valehtelusta on viime vuosina langetettu tyypillisesti ehdollisia vankeustuomioita.

STT:n dopingoikeudenkäynnin viimeisen käsittelypäivän piti olla tänään. Nelosen uutinen kuitenkin pani aikataulut uusiksi, koska syyttäjä haluaa tutkituttaa Koposen väitteet.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.