HS: Poliisi teki kotietsinnän poliisilaitokselle

Valtakunnansyyttäjänvirasto turvautui poikkeuksellisiin keinoihin tutkiessaan poliisin epäiltyjen rekisterin lainmukaisuutta, kertoo Helsingin Sanomat. Tutkintaryhmä pääsi tutustumaan rekisteriin vasta sen jälkeen, kun tutkinnanjohtajat olivat antaneet määräyksen kotietsinnästä.

HS:n mukaan kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun kotietsinnän kohteena on poliisi.

Kotietsintä tehtiin kuudella eri kerralla Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella kesän aikana.

– Saimme sellaista tietoa, joka tukee näitä meidän epäilyjä. Ainakin on syytä epäillä, että järjestelmään on tietyissä tapauksissa kirjattu henkilöitä sellaisilla perusteilla, jotka ihan tarkkaan ottaen eivät vastaa lain tarkoitusta, sanoo tutkinnanjohtaja, valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen lehdessä.

Tutkinnan arvellaan valmistuvan parin kuukauden päästä.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma paljasti huhtikuussa Venäjän presidentti Vladimir Putinin päätyneen poliisin salassa pidettävään epäiltyjen rekisteriin. Nyt esitutkinnassa selvitetään, oliko Putinista tehty merkintä lainmukainen ja ovatko poliisit tehneet rekisteriin merkintöjä muistakin ihmisistä heppoisin perustein.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.