Humalainen mopoilija jyräsi nuorukaisen suojatiellä – ajoi reipasta ylinopeutta

Ylivieskassa Rautatienkadulla tapahtui viime yönä liikenneonnettomuus, jossa suojatietä ylittämässä ollut jalankulkija jäi mopoilijan yliajamaksi.

Onnettomuus tapahtui hieman ennen aamuneljää. Oulun poliisi kertoo, että mopoilija oli lähestynyt suojatietä silminäkijän mukaan huomattavaa ylinopeutta ja törmännyt suojatietä ylittäneeseen paikkakuntalaiseen mieheen.

Ensihoito kuljetti lievästi loukkaantuneen jalankulkijan Oulun yhteispäivystykseen, ja poliisi kiinniotti mopon kuljettajan, koska hän puhalsi poliisin alkometriin 1.43 promillen lukemat.

Mopon kuljettaja oli myös paikkakuntalainen mies ja hän on syntynyt vuonna -98. Alle jäänyt jalankulkija on syntynyt vuonna -97.

Poliisi tutkii, että onko mopoon tehty rakenteellisia muutoksia siten, että sen ajoneuvoluokka muuttuisi kevyt moottoripyöräksi.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.