Humalaiset ajoivat puuhun – kolmea epäillään rattijuopumuksesta

Humalaisten miesten auto päätyi puuhun ja sen jälkeen katolleen tänään illalla Polvijärvellä Pohjois-Karjalassa.

Hätäkeskus sai kello 19.50 ilmoituksen puuhun ajautuneesta ja katolleen kaatuneesta autosta Joensuuntiellä Polvijärvellä.

Kolariautossa oli kolme keski-ikäistä miestä, jotka kaikki loukkaantuivat. Ajoneuvossa olleista kaksi pääsi omin avuin ulos autosta, mutta kolmas jäi puristuksiin vaurioituneeseen autoon ja pelastuslaitos joutui irrottamaan hänet.

Auton kuljettajasta ei saatu tapahtumapaikalla täyttä varmuutta. Alustavissa tutkimuksissa todettiin, että kaikki autossa olleet olivat päihtyneitä. Jokainen puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän promillerajan. Kaikkia kolmea autossa ollutta epäilläänkin tällä hetkellä törkeästä rattijuopumuksesta. Poliisi jatkaa asian selvittelyä.

Ensiapuun toimitetuista miehistä yksi on vaikeammin loukkaantunut. Kahden vammat ovat lieviä.

Kaikki autossa olleet miehet ovat kotoisin Joensuusta.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.