Huumeita liikkuu nyt enemmän kuin aikoihin - Poliisin resurssit minimissä

Helsingin poliisi on huolissaan huumausainerikosten lisääntymisestä ja erityisesti huumausaineiden päätymisestä katukauppaan. Yksi syy tähän on laajemminkin poliisihallintoa vaivaava resurssipula. Helsingin poliisissa huumerikostutkinnasta on jouduttu supistamaan säästösyistä muun poliisitoiminnan tavoin.

Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että viimeaikaisten tilastojen valossa huumausainerikoksien määrä näyttäisi pienentyneen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että huumausaineita liikkuisi markkinoilla entistä vähemmän tai että niiden kysyntä olisi aiempaa pienempää. Huumausaineita on katukaupassa enemmän kuin pitkiin aikoihin ja tämä johtuu siitä, että etupainotteiseen rikosten paljastamiseen käytettävät resurssimme on jouduttu käytännössä supistamaan minimiin, sanoo Helsingin huumerikosyksikön päällikkö, rikosylikomisario Jari Aarnio.

Kuvaavaa ongelman laajentumiselle on, että törkeät huumausainerikokset ovat lisääntyneet ja niitä tulee ilmi aiempaa useammin päivittäisten poliisitehtävien yhteydessä. Merkittävä muutos aiempaan on ollut kotihälytystehtävien sekä liikenteenvalvonnan yhteydessä paljastuneiden törkeiden huumausainerikosten lukumäärä.

Poliisin tarkoituksena on estää huumausaineiden pääsy katukauppaan ja se vaatii pitkäjänteistä tutkintaa ja huumausaineiden salakuljetuksen sekä levityksen paljastamista. Tähän tavoitteeseen emme valitettavasti pääse nykyisellä resursoinnilla, toteaa rikosylikomisario Jari Aarnio.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.