Huumekuski pakeni 60 kilometrin matkan – yritti kiilata poliisiauton

Jyväskyläntiellä sattui tänään iltapäivällä vaaratilanne, kun huumekuski lähti karkuun poliisiautoa.

Poliisipartio kiinnitti huomiota Mikkelissä Tuskun kohdalla liikkuneeseen valovikaiseen ajoneuvoon. Auto pakeni poliisia, ja sen nopeus oli pahimmillaan 120–145 kilometriä tunnissa.

Pakomatkan aikana autosta heitettiin ulos tavaroita ja kuski yritti kiilata poliisiauton. Poliisin mukaan se varautui piikkimaton käyttöön, mutta kuljettaja ajoi sitä ennen ojaan Pajulankylässä. Pakomatka kesti 60 kilometrin verran.

Autossa oli kyydissä kaksi henkilöä. 1970-luvulla syntynyt kuljettaja on poliisin vanha tuttu.

Kaahari keräsi melkoisesti rikosepäilyä, sillä tapahtumaa tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, varkautena, rattijuopumuksena, virkamiehen väkivaltaisena vastustamisesta ja huumausaineen käyttörikoksena. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.