Huumekuskiksi epäilty kaahasi pääkaupunkiseudulla

Mies ajoi pitkään huomattavaa ylinopeutta ja liikennevaloissa useaan kertaan päin punaisia. Kaahaajalla ei ollut ajokorttia, ja auto on ollut luultavasti luvattomasti käytössä.

Helsingissä ja Espoossa sattunut takaa-ajo on aiheuttanut kauhun hetkiä, kun päihtyneen kuljettajan kaahailusta syntyi useita vaaratilanteita. Poliisi yritti pitkään saada kiinni karkuun viilettänyttä henkilöautoa, ennen kuin se jouduttiin pysäyttämään väkisin Helsingin Ruoholahdessa.

Poliisin mukaan mies ajoi pitkään reilua ylinopeutta ja liikennevaloissa useaan otteeseen punaisia päin. Poliisi epäilee, että mies oli huumeiden vaikutuksen alaisena. Hänellä ei ole ajokorttia, ja auto on ilmeisesti ollut luvattomasti käytössä.

30-vuotias espoolaismies on tällä hetkellä pidätettynä. Auton kyydissä oli myös nuorehko nainen.

Poliisi ei ole selvittänyt, onko kuljettajalla rikostausta. Miehen kuulustelut alkavat keskiviikkona.

Vaarallinen karkumatka Helsingistä Espooseen ja takaisin

Helsingin poliisilaitoksen ylikomisarion Tuomo Lotan mukaan takaa-ajo sai alkunsa hieman ennen kello yhtätoista aamupäivällä Konalassa, jossa henkilöauto oli kurvannut varoituskolmion takaa suoraan poliisiauton eteen.

Partio yritti pysäyttää auton Konalantiellä, mutta ratissa ollut mies oli lähtenyt poliisin pysäytysmerkeistä huolimatta kaahaamaan pakoon.

- Partio lähti tarkastamaan, koska näytti siltä, ettei kaikki ole ajoneuvossa kunnossa, Lotta taustoitti.

Konalasta auto kiihdytti Pitäjänmäen kautta kohti Munkkiniemeä. Huopalahdentien ja Ulvilantien risteyksessä sattui erittäin vaarallinen tilanne, kun punaisia päin tullut auto meinasi ajaa useiden jalankulkijoiden ylitse suojatiellä. Mies oli pahimmillaan tykittänyt poliiseja karkuun 95 kilometrin tuntivauhtia alueella, jossa nopeusrajoitus oli 40 kilometriä tunnissa.

Karkumatka jatkui Turunväylälle, jossa nopeusmittari näytti jopa 150:tä kilometriä tunnissa. Pakoreitti oli vienyt lopulta Kehä I:n kautta Länsiväylälle, jossa ajoneuvo oli ottanut suunnan kohti Helsingin keskustaa.

"Helsingin keskustaan ei lasketa"

Ruoholahdessa poliisit olivat sulkeneet pakoautolta tien kurvaamalla sen eteen. Ajoneuvo oli törmännyt poliisiautoon ja pyörähtänyt ympäri renkailleen. Poliisin mukaan pysäytyksen vuoksi muussa liikenteessä oli tapahtunut lieviä peräänajoja.

- Saimme määräyksen, että Helsingin keskustaan sitä autoa ei lasketa. Emme onnistuneet turvallisemmassa paikassa häntä pysäyttämään. Valitettavasti näin kävi, Lotta totesi.

Poliisi tutkii tapausta rattijuopumuksena, liikenneturvallisuuden törkeänä vaarantamisena, moottoriajoneuvon käyttövarkautena sekä ajo-oikeutta ajona.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.