Hyvinkään vasara-saksimurhasta elinkautinen

Kouvolan hovioikeus on vahvistanut tänään elinkautisen vankeustuomion, jonka Hyvinkään käräjäoikeus alkuvuodesta langetti hämeenlinnalaiselle 20-vuotiaalle miehelle. Hänen katsottiin murhanneen 32-vuotiaan riihimäkeläisen miehen hyvinkääläisessä asunnossa joulukuussa 2006.

Poliisi pääsi henkirikoksen jäljille vasta yli kuukautta myöhemmin, kun Kärkölästä tavattiin hylätty auto ja siitä verijälkiä. Ruumis löytyi laajoissa maastoetsinnöissä Heinolan seudulta, yli sadan kilometrin päässä tekopaikasta.

HO:n mukaan henkirikos oli raaka, koska uhri oli suurelta osin puolustuskyvytön ja häntä vastaan käytettiin kahta eri välinettä. Kyse ei ollut hetkellisestä suuttumuksesta, vaan sitkeästä surmaamispyrkimyksestä, koska mies löi ensin uhriaan vasaralla ja seuraavana päivänä saksilla.

Mies mukiloi myöhemmin rikoslehti Alibin päätoimittajan Jokelan vankilassa. Valtakunnansyyttäjänvirasto määräsi tapauksesta tehtäväksi uuden esitutkinnan, joka on edelleen kesken.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.