IL: Klaukkalan kuolleet vauvat löytyivät toisen surmatutkinnan yhteydessä

Klaukkalasta, Nurmijärveltä kaksi viikkoa sitten löytyneet kuolleet vauvat löytyivät henkirikostutkintajutun yhteydessä, kertoo Iltalehti.

Lehden tietojen mukaan ensimmäisenä löytynyt tyttövauva löytyi kuolleena kassiin sullottuna huoneistosta, jonne keskusrikospoliisin tutkijat olivat menneet kuulustellakseen virolaista pariskuntaa.

Poliisin tekemien kuulustelujen ja tutkinnan perusteella poikavauva löytyi myöhemmin maastosta, roskakasan alta parin kilometrin päästä Klaukkalan keskustasta. Keski-ikäinen virolaisnainen on Iltalehden mukaan kaksosvauvojen äiti jä hän oli synnyttänyt lapset ilmeisesti muualla kuin sairaalassa.

Tehdessään järkyttävät löydöt KRP oli tutkimassa viime vuoden joulukuussa kadonneen miehen mahdollista surmaa. Poliisi epäilee, että virolaiskaksikolla on ollut jotain tekemistä 51-vuotiaan miehen katoamiseen liittyvien tapahtumien kanssa.

Keski-Uudenmaan poliisi kertoi vauvojen kuolemista tutkinnallisista syistä vasta eilen. Keski-ikäiset epäillyt on vangittu taposta epäiltyinä Hyvinkään käräjäoikeudessa järjestetyssä salaisessa oikeudenkäynnissä.

Lue myös:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.