IL: Päätoimittaja pidätettiin epäiltynä kelloliikkeen valeryöstöstä

Media-alalla tunnettu, päätoimittajana työskentelevä henkilö on Iltalehden mukaan pidätetty liittyen lokakuussa Helsingin Hietalahden kauppahallissa tapahtuneeseen kelloliikkeen ryöstöön. Hänen epäillään järjestäneen omistamansa Hallin Kello -liikkeen ryöstön. Päätoimittaja ja liikkeen omistaja otettiin kiinni viikonvaihteessa

Liike ryöstettiin lokakuun 22. päivä, kun aseistautunut, murtaen suomea puhunut ryöstäjä iski liikkeeseen. Hän sai haltuunsa useita arvokelloja, joiden arvo oli kymmeniä tuhansia euroja.

Ryöstäjä oli mennyt sisään kauppahallin pysäköintialueen puolelta ja poistunut samaa tietä. Pitkä ryöstäjä tallentui hallin turvakameroihin.

Iltalehden mukaan poliisitutkimusten edetessä ryöstö alkoi vaikuttaa yhä enemmän tekaistulta. Lopulta epäilyt johtivat liikkeen omistajaan.

Lehden tietojen mukaan liikkeen omistajan epäillään toimineen yhteistyössä ryöstäjän kanssa ja suunnitelleen valeryöstöä liikkeeseen. Omistaja on tiettävästä pidätetty törkeästä petoksesta epäiltynä. Myös valeryöstäjä on Iltalehden mukaan otettu kiinni.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.