Irakilainen turvapaikanhakija pidätetty – epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta

Poliisi on pidättänyt Suomeen turvapaikanhakijana saapuneen irakilaismiehen, jota epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta.

MTV Uutisten tietojen mukaan kiinniotto tehtiin tiistaina Forssassa sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa. Epäilty rikos on tapahtunut Suomen ulkopuolella. Kyse on keskusrikospoliisin tutkinnasta.

Kyseinen rikosnimike on Suomessa harvinainen. Keskusrikospoliisin tutkinnassa on ollut terroristisessa tarkoituksessa tehty murha vain kerran aiemmin. Esitutkinta aiemmassa jutussa on yhä kesken.

Nyt käynnistetyn tutkinnan johtaja, rikoskomisario Jari Räty, ei toistaiseksi kommentoi MTV Uutisten tietoja.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.