IS: Auer salanauhalla - "Ne eivät tiedä, mitä me tiedetään"

Ilta-Sanomien mukaan poliisi nauhoitti salaa Auerin ja hänen tyttärensä keskustelut, joissa nämä puhuvat nyt seksuaalirikoksista vangitusta Auerin ex-rakkaasta jo Ulvilan murhatutkimuksen aikaan. Auerin aviomies Jukka S. Lahti surmattiin joulukuussa 2006.

Anneli Auer vangittiin viime perjantaina yhdessä helsinkiläisen taksikuskin kanssa epäiltynä törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikoksista.

Satakunnan poliisi kuunteli salaa Auerin Turun-asunnon puhelinta murhatutkinnan aikana loppukesästä 2009, jolloin myös taksikuskia kuulusteltiin murhatutkinnassa todistajana, lehti kertoo.

Ulvilan murhajutussa taksikuskia kuulusteltiin todistajana, nyt häntä epäillään vuosina 2007-2008 tapahtuneista törkeistä seksuaalirikoksista yhdessä Auerin kanssa. Salanauhat on jätetty todisteiksi korkeimpaan oikeuteen.

Ilta-Sanomien mukaan syyttäjiä kiinnostavat salanauhoilla erityisesti kohdat, joissa Auer sanoo tyttärelleen "ne eivät tiedä, mitä me tiedetään."

Auerin puolustusasianajaja Juha Manner kertoo Auerin pitävän uusia rikosepäilyjä järkyttävinä.

Iltalehden tietojen mukaan taksikuskin ja Auerin epäillään kuvanneen tekoja videolle ja tavallisella kameralla. Poliisi tutkii, löytyykö teoista kuvamateriaalia.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.