IS: Isän epäonnistuminen johti itsemurhaan Bulevardi-perhesurmassa

Helsingin Bulevardilla perheensä surmannut isä oli päättänyt vajaa viikko ennen tekoaan, että hän tekee itsemurhan, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Eilen julkiseksi tulleesta esitutkinta-aineistosta käy ilmi, että isän päätös itsemurhasta syntyi viime pääsiäisen aikaan eli vajaa viikko ennen surmia.

– Päätöksen taustalla on ollut (isän) kokema epäonnistuminen hänelle tärkeässä asiassa. Kokemansa epäonnistumisen seurauksena (isä) on katsonut, ettei voi jatkaa elämäänsä, esitutkintapöytäkirjan johdannossa todetaan.

Aineiston julkisessa osassa ei kuitenkaan kerrota tarkemmin, minkälaisesta epäonnistumisesta oli kysymys. Poliisi on salannut valtaosan esitutkinnasta.

Esitutkinnassa ei selvinnyt miksi isä tappoi myös vaimonsa ja heidän kaksi pientä lastaan.

Poliisin mukaan esitutkinnassa ei tullut ilmi mitään talouteen, parisuhteeseen tai terveyteen liittyvää seikkaa, joka selittäisi perheen surmaamisen.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.