IS: Ivalon turmakuski saksalainen

Ivalon lauantaisessa kuolonkolarissa sai surmansa kolme ulkomaalaista opiskelijaa.

Ilta-Sanomien mukaan yhden menehtyneen kotimaa on Kreikka, toisen Saksa ja kolmannen Ranska.

Saksalainen kuljettaja loukkaantui turmassa. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Ilta-Sanomat kertoo myös, että kaikki neljä autossa ollutta opiskelivat Mikkelin ammattikorkeakoulussa.

Kaksi autoa törmäsi lauantaina aamupäivällä Ivalon pohjoispuolella. Myös yksi toisen auton matkustaja loukkaantui vakavasti.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.