IS: Loviisan murhasta epäilty asui aikaisemmin murhatilalla

Loviisan Koskenkylässä murhatun naisen ja murhaajan välillä on yhteys.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan 1974 syntyneen naisen tämän kotitilalla murhannut mies on itse aikaisemmin asunut samassa talossa.

Ilta-Sanomien haastatteleman kyläläisen mukaan mies asui murhatilalla ollessaan parikymppinen. Nyt mies oli tullut jostain syystä käymään vanhalla kotitilallaan.

Murhattu nainen oli ostanut tilan vuonna 2013.

Ilta-Sanomien tiedon mukaan mies oli asunut tilalla ainakin jo vuonna 2007. Tilaa pitivät miehen äiti ja isoäiti.

Murhattu nainen hankki tilan omistukseensa murhaajansa perheeltä.

Poliisi sai ilmoituksen uhrin löytymisestä perjantaina kello 18.20, ja teosta epäilty mies otettiin kiinni kuusi tuntia myöhemmin. Poliisin mukaan epäilty ja uhri eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Uhrin löysi tämän ystävä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.