IS: Suomalaisen perintömiljonäärin kuolema askarruttaa Virossa

Suomalaisen miljonääriperijän hukkumista hotellin ammeeseen tutkitaan Tallinnassa. Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Suomalaismies löytyi Viru-hotellin luksussviitin ammeesta kuolleena viime syksynä. Epäilyt mahdollisesta henkirikoksesta heräsivät, kun vainajan tililtä oli kadonnut 1,6 miljoonaa euroa.

Ilta-Sanomien mukaan 30-vuotiaan miljoonäriperijän kuolemaa pidettiin aluksi tapaturmana. Suuren rahasumman katoaminen vainajan tililtä herätti poliisin epäilykset. 

Tutkinnassa selvisi, että rahat oli siirretty eri tileille, joiden haltija on vainajan virolaissyntyinen lapsuudenystävä. 

Kyseinen lapsuudenystävä pidätettiin Suomessa joulukuun loppupuoliskolla, Mies oli useita kuukausia vangittuna Suomessa ennen kuin tutkinta siirrettiin kokonaan Viroon, jonne mies luovutettiin huhtikuun lopulla. Hän on tiettävästi kuulusteluissa myöntänyt vieneensä rahat uhrin tililtä.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.