IS: Syyttäjä valittaa Tapanilan raiskaustuomiosta

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski on tyytymätön Tapanilan raiskaustapauksen tuomioon kaikilta osin, uutisoi Ilta-Sanomat.

Kihlakunnansyyttäjän mukaan tapauksen näyttö pitää arvioida uudelleen. Hän myös haluaa, että hovioikeus arvioi tuomion oikeudenmukaisuuden.

– Vaadin ehdotonta vankeutta törkeästä raiskauksesta, Velitski kertoo Ilta-Sanomille.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Tapanilan raiskaustapauksessa kolme miestä ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Yksi miehistä tuomittiin vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, kaksi heistä sai vuoden ehdollisen tuomion. Kahden miehen syyte törkeästä raiskauksesta hylättiin.  

Oikeus alensi kaikkien rangaistusta asian saaman julkisuuden takia.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.