IS: Turvapaikanhakijoita epäillään useammista seksuaalirikoksista kuin on kerrottu

Suomessa tuli ilmi viime kuussa noin sata seksuaalista ahdistelutapausta, joista epäillään turvapaikanhakijoita, uutisoi Ilta-Sanomat.  

Lehden tietojen mukaan epäillään, että nuoria tyttöjä on esimerkiksi suudeltu väkisin, ahdisteltu sanallisesti, kähmitty ja kourittu.  

IS:n mukaan turvapaikanhakijoiden epäillään tehneen seksuaalirikoksia huomattavasti enemmän kuin tähän asti on kerrottu. Vain murto-osa epäillyistä teoista on raiskauksia.

Poliisihallitus kertoi jo viime viikolla, että tänä vuonna tiedossa on kymmenkunta raiskausjuttua, jossa epäiltynä on turvapaikanhakija.  

Lehti kirjoittaa, että vastaanottokeskuksissa on tapahtunut runsaasti yhteenottoja. Tappeluita, kähinöitä ja pahoinpitelyjä on ollut kuukausittain kaikkiaan satoja.

Epäilyjen mukaan osallisina on ollut myös kantasuomalaisia.

MTV Uutiset kertoi jo syyskuussa, että poliisilla on tutkinnassa lukuisia rikoksia, joissa Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat epäiltyinä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.