Isänsä ampuneelle yhdeksän vuotta vankeutta

Rovaniemen hovioikeus on korottanut isänsä surmanneen torniolaismiehen tuomiota.

Marko Ensio Vehmanen tuomittiin taposta yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus oli tuominnut Vehmasen törkeästä kuolemantuottamuksesta neljän vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Surma tapahtui perheen mökillä Lapin Simossa viime vuoden lokakuussa. 54-vuotias isä ja 31-vuotias poika olivat olleet hirvimetsällä ja majoittuneet mökille. Hieman ennen puoltayötä poika oli soittanut tuttavalleen ja ilmoittanut ampuneensa isänsä.

Poliisi piiritti mökkiä ennen kuin poika saatiin kiinni. Isä löytyi ammuttuna mökistä.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.