Isänsä puukotuksesta epäilty vaiti motiivista

Poliisi on kuulustellut miestä, jota epäillään isänsä puukotuksesta Helsingin Paloheinässä eilen. Mies ei ole kuulusteluissa myöntänyt puukottaneensa isäänsä eikä ole antanut selitystä teolleen.

- Hän ei voi kiistää, ettei olisi ollut paikalla, mutta itse teosta hän ei ole kertonut, sanoo rikoskomisario Kari Martikainen Helsingin poliisista.

45-vuotiaan miehen epäillään puukottaneen 80-vuotiasta isäänsä Helsingin Paloheinässä eilen puoli neljän aikaan iltapäivällä. Isä kuoli kuoli useisiin teräaseella tehtyihin vammoihin.

Poliisi on jättänyt vangitsemisvaatimuksen Helsingin käräjäoikeudelle ja mies vangittaneen huomenna. Poliisi epäilee häntä murhasta.

Uhrin ruumiinavaus tehdään huomenna. Puukottajaksi epäillyn äitiä poliisi kuulee ensi viikolla.

Surulliset tapahtumat saivat alkunsa, kun mies oli soittanut vanhemmilleen ja sanonut tulevansa käymään heidän luonaan. Poliisin epäilee miehen puukottaneen vierailunsa aikana isäänsä useita kertoja. Äiti yritti estää poikaansa, mutta sai haavan käteensä ja lähti ulos ovesta hakeakseen apua. Iäkäs perheen äiti toimitettiin sairaalaan, eikä hänen vammansa ole vakavia.

(MTV3)

Lue myös:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.