Mainos

Isku ytimeen: Uudet Cannonball-johtajat vangittiin Helsingissä

Helsingin käräjäoikeus on vanginnut neljä moottoripyöräjengi Cannonballin jäsentä. MTV3 Uutisten tietojen mukaan yksi vangituista on MC Cannonballin nykyinen presidentti. Vangittujen joukossa on myös toinen kerhon johtoon kuuluva mies.

Lisäksi juttuun liittyen vangittiin yksi kerhon ulkopuolinen henkilö. Nimikkeinä vyydessä on törkeä huumausainerikos, törkeä ampuma-aserikos sekä räjähderikos.

Vangitsemiset liittyvät tiistaina MC Cannonballin Helsingin kerhotiloihin tehtyyn kotietsintään. Etsinnän yhteydessä löytyi pieni määrä amfetamiinia sekä runsaasti eri kokoisia aseita. Lisäksi löytyi räjähdeaineita.

Juttuun liittyy myös suurempi amfetamiinitakavarikko.

Tutkinnanjohtaja, Tampereen krp:n rikoskomisario Jari Rädyn mukaan tiistaina tehdyt kiinniotot sujuivat rauhallisesti. Vangitsemiset käytiin hänen pyynnöstään yleisöltä salassa perjantaina aamupäivällä.

Juttuun liittyen on tehty kiinniottoja myös Virossa. Heidät tuodaan piakkoin Helsinkiin vangitsemisoikeudenkäyntiä varten.

MC Cannonballin edellinen, pitkäaikainen johtaja kuoli sairauskohtaukseen viime keväänä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.