Jalkapallovalmentajalle tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Suomalainen jalkapallovalmentaja on tuomittu kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan mies syyllistyi tekoihin joko vuonna 2005 tai 2006, jolloin uhri oli 11-12-vuotias. Mies kosketteli ennestään tuntemaansa uhria vaatteiden päältä sukupuolielimien alueelta.

Tuomion lisäksi mies määrättiin maksamaan uhrille vahingonkorvauksia 5 000 euron edestä.

Vuonna 1961 syntynyt mies kiisti teon käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen mukaan syyksilukeminen perustuu uhrin kertomukseen ja sitä tukevaan muuhun selvitykseen.

Mies on aikoinaan pelannut kymmeniä A-maaotteluita miesten maajoukkueessa. Hän on myös toiminut valmentajana Veikkausliigassa.

Tuomio ei vielä ole lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.