Jasper Pääkkönen voitti myös hovissa - laki liian sekava

Myös Helsingin hovioikeus hylkäsi näyttelijä Jasper Pääkkösen syytteet ns. pokerilehti –jutussa. Syyttäjä vaati Pääkköselle sakkoja siitä, että hän julkaisi Pokerisivut.com -lehdessä kesällä 2009 ulkomaisten rahapeliyhtiöiden mainoksia.

Aiemmin Helsingin käräjäoikeus oli hylännyt syytteet ja nyt hovioikeus päätyi samaan. Hovioikeuden mukaan arpajaislaki on osoittautunut epäselväksi ja korkein oikeuskin on joutunut äänestämään sen tulkinnasta useammin kuin kerran. Hovin mukaan lakia voidaan pitää vähintäänkin normaalia rikoslainsäädäntöä vaikeaselkoisempana.

Ongelmia on syntynyt nimenomaan kieltoerehdyksestä, jonka perusteella Pääkkösen syytteet hylättiin.

Vaikeudet liittyivät mm. tulkintoihin siitä onko pokeri rinnastettavissa arpajaisiin ja onko ilmaispelien mainostaminen rahapelien mainostamista. Tapahtuma-aikaan, siis kesällä 2009 Suomessa oli jaossa kolme muuta pokerilehteä, jotka julkaisivat ulkomaisten pelifirmojen mainoksia. Näihin ei lain koura yltänyt, koska ne olivat virolaisia.

Väärinkäsitys vapautti

Kieltoerehdys tarkoittaa sitä, että jos tekijä erehtyy pitämään tekoaan sallittuna, hän on rangaistusvastuusta vapaa. Lain mukaan tällaiseen tilanteeseen voi johtaa sekava laki tai viranomaisen väärä neuvo.

Hovioikeus totesi, että Pääkkönen oli yrittänyt selvittää lainsäädäntöä, muttei ollut saanut riittävän ammattitaitoista apua. Hän oli hakenut neuvoa niin yksityisiltä lakimiehiltä kuin poliisihallituksen arpajaisosastolta. Hovi totesi, ettei Pääkkönen ollut suhtautunut välinpitämättömästi mainosten julkaisemisen laillisuuteen, vaan pyrkinyt toimimaan lain edellyttämällä tavalla.

Näin hän joutunut tilanteeseen, jossa hän oli erehtynyt pitämään tekoaan - pokerimainosten julkaisemista pokerilehdessä - sallittuna.

Syytteet siis hylättiin.

Lakia muutettiin 2010

Ulkomaisia rahapeliyhtiöitä ei saa vuonna 2010 voimaan tulleen uuden arpajaislain mukaan markkinoida suomalaisissa tiedotusvälineissä.

Pelimainoksia on edelleen useilla kaapelitv:n ulkomaisilla kanavilla, mutta niihinkään valvova viranomainen ei voi vieläkään puuttua, koska niiden kotimaassa rahapelimainonta on sallittua.

Nykyisin poliisihallitus voi lähestyä tiedotusvälineitä mainontakiellolla ja uhkasakolla uhkaamalla, eikä tutkintapyyntöä tarvitse välttämättä tehdä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.