Jenna Lepomäen henkirikos: Syyttäjä ei tyydy tuomioon

Syyttäjä hakee korkeimmalta oikeudelta valituslupaa hovioikeuden päätökseen, joka lievensi Aurinkorannikon henkirikostuomioita. 

Turun hovioikeuden mukaan kyse oli taposta eikä murhasta, kuten käräjäoikeus oli katsonut. 

-Meistä asia ei ole oikealla tolalla ja yritämme saada siihen oikaisua, sanoo jutun toinen syyttäjä Jari Kukko

Hän huomauttaa, että hovioikeus ratkaisi asian äänestämällä. Tuomari oli murhatuomion kannalla, mutta jäi vähemmistöön. 

Valituslupaa on haettava vuoden loppuun mennessä. 

Hovioikeus langetti Joona Hasselqvistille 12 vuotta ja Joel Lilolle 6 vuotta vankeutta. Käräjäoikeudessa he olivat saaneet elinkautiset tuomiot. 

18-vuotias Jenna Lepomäki tapettiin kesällä 2011 Espanjassa, koska hän ei suostunut huumekuriiriksi. 

Muutoksenhausta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. 

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.