Journalisti-lehden ex-naistoimittajat vaativat korvauksia

Journalistiliiton palkkasyrjintäjutussa osapuolten näkemykset poikkeavat rajusti toisistaan. Kaksi Journalisti-lehden entistä naistoimittajaa vaatii Journalistiliitolta yhteensä noin 80 000 euron korvauksia palkkasyrjinnästä.

Helsingin käräjäoikeudessa tänään alkaneessa käsittelyssä toimittajat kertoivat tehneensä samaa tai vaativampaa työtä kuin lehdessä samalla ajanjaksolla työskennelleet miestoimittajat. Liiton mukaan kanteet ovat aiheettomia. Liitto katsoo miesten työtehtävien olleen vaativampia. Heidän mukaansa miehillä on ollut myös ikänsä puolesta korkeampi ns. henkilökohtainen palkanlisä.

- Keskeinen asia on se, mitä kukakin on tehnyt, kantajien asianajaja Pirkko Pesonen esitteli.

Kantajien mukaan heille on maksettu peruspalkkaa eivätkä he ole saaneet henkilökohtaista palkanlisää. Naiset kertovat tehneensä kirjoittavan toimittajan työn lisäksi myös vaativampia editointitehtäviä. He eivät vaadi korvauksia ns. kokemuslisistä.

- Työtehtävät jakautuivat epätasaisesti. Kollegojen työmotivaatio oli vähäinen. Tein myös paljon ylitöitä, toinen naisista purki oikeussalissa.

- Ero kokonaispalkassa miehiin nähden oli 1000-1200 euroa, kantajat laskivat.

Toiselle naistoimittajista myönnettiin vuonna 2007 90 euron palkankorotus sen jälkeen kun hän oli ottanut asian puheeksi liiton puheenjohtajan kanssa. Hän kertoo käyneensä palkkakeskusteluja pitkään muun muassa lehden päätoimittajan kanssa.

- Pidin summaa naurettavana. Reaalinen palkkaero oli tuhat euroa, nainen sanoi.

Nainen teki työnantajalle selvityspyynnön, josta mainitaan tasa-arvolaissa.

- Sen jälkeen esimerkiksi ylityöneuvottelut jäätyivät. Sain Journalistiliiton päättäjiltä osakseni vihanpitoa ja vastatoimia.

Nainen irtisanoutui työantajan palveluksesta viime syksynä. MTV:n uutiset seuraa oikeudenkäyntiä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.